Viimeiset seikkailut

Päädyimme menemään vielä yhdelle järjestetylle ryhmäretkelle. Tällä kertaa suuntana oli Belgian Ardennit ja erityisesti Hanissa sijaitsevat tippukiviluolat ja viereinen villieläinpuisto. Matka taittui junalla ja loppumatkaan tarvitsimme bussia. Jo alussa tunnelma oli hyvin samankaltainen kuin aiemmilla ryhmäretkillä eli ryhmän järjestäjä juoksee edellä sateenvarjo heiluen ja hoputtaa kaikkia jatkuvalla ”me myöhästytään” huudoilla. No, ei myöhästytty ja perille päästiin. Ardennit on metsäinen vuoristoalue Belgian itä-kaakko akselilla. Gimmat olivat jo innoissaan ajatuksesta, että pääsevät luonnon helmaan. Jos jatkuvaa hoputtamista ja kiirehtimistä ei lasketa, reissu oli todella upea elämys. Euroopassa on vain kaksi paikkaa, jossa joki kulkee koko vuoren/kukkulan halki ja tämä vierailemamme kohde oli niistä toinen. Yllätyimme luolan kokoa sen eri kohdissa, kapeampaa käytävää kulkiessa edessä avautuikin yllättäen valtaisa onkalo. Lisäksi monet erilaiset tippukivi muodostelmat ja useat kivilaadut olivat yllättävän kauniita ja mielenkiintoisia.

Ohessa saatte ihailla tummia, tärähtäneitä kuvia kivistä ja varjoista. Ihan ei nyt näillä tavoiteta autenttista kokemusta…

Seuraava kohteemme oli aivan luolan vieressä sijaitseva villieläinpuisto. Puisto sijaitsi upeissa maisemissa ja pääsimme kiipeilemään pieniä kukkuloita pitkin ja ihailemaan niiltä maisemia. Retken rauhallisin hetki oli, kun hukkasimme ryhmän järjestäjän (sateenvarjoineen) puolentoista tunnin ajaksi. Puistolla on maine, että eläimet elävät siellä puolivilleinä ja tämä oli toteutettu mielestämme aika hyvin. Pöllöjä ja karhuja lukuun ottamatta aitaukset olivat isoja ja avaria.

Viimeiset päivät harjoittelupaikoissamme olivat tunteellisia ja niistä jäi hyvin lämpimiä muistoja. Viimeisillä viikoilla gimmat vierailivat toistensa harjoittelupaikoissa yhden päivän ajan. Tämä antoi hyvän mahdollisuuden keskustella (suomeksi) harjoittelupaikkojen ilmapiiristä, sekä hyvistä että huonoista puolista. Molemmat selvisivät viimeisen harjoittelupäivänsä itkemättä (ihme), mutta hyvästeleminen oli silti haikeaa. Lähtöä helpotti kuitenkin se että, molemmat gimmat saivat lupauksia yhteydenpidosta. On mukavaa, että valmistumisen lähestyessä on kollegoja ulkomailla asti.

Siivouksen lisäksi viimeisen viikon tehtäväksi jäi nähdä Atlantin valtameri. Gimmat suuntasivat katseensa kohti Belgian rannikkoa tarkemmin sanoen Oostendeä. Bibi oli reväyttänyt koipensa, joten kävelytahti oli luokkaa etana. Tämä ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut ja kun gimmat saapuivat meren rantaan valtasi heidät lapsenmielisyys ja hyiseen ranta-aallokkoon oli pakko mennä uittamaan varpaita. 

Tämän jälkeen gimmat pakenivat lämmittelemään upeaan rantakahvilaan. Tunnelma oli rennon ja ylellisen välillä, rantakahvila oli todella hyvälaatuinen ja kun pääsi katselemaan edessä aukeavaa merta ja sen rannalla leikkiviä lapsia, oli mahdotonta olla hymyilemättä ja nauttimatta olostaan. Tämän jälkeen köpöteltiin ihastelemaan japanilaista puutarhaa. Puutarha oli pieni, mutta äärimmäisen soma. Sitten olikin jo aika paeta Oostendestä.

Paikallinen patsas oli vähän jänskä

To be continued… Wait for the final ending!